Onko tutkijoilla vapaa-aikaa?

Uncategorized

Tutkimus on usein omistautumista vaativaa työtä ja se vaatii monilla aloilla hyvin syvällistä aiheen tuntemusta ja perehtymistä. Monet tutkijan töissä toimivat ovatkin usein tohtorikoulutettavia tai tohtorin tutkinnon jo suorittaneita: he ovat aiheeseen todella monipuolisesti perehtyneitä ja omaavat vuosien kokemuksen alan tutkimuksen parissa.

Tutkijan ammatti on monelle todella palkitsevaa ja monipuolista työtä, mutta toisaalta viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että tietyillä aloilla, esimerkiksi lääketieteen parissa osaavia henkilöitä on paikoin hankala houkutella alalle, sillä tutkimustyö on usein huonommin palkattua ja enemmän aikaa vievää kuin esimerkiksi kliininen lääkärin työ.

Tutkimus on kutsumusammatti

Tutkijalla onkin oltava todellinen halu tehdä tutkimusta ja kiinnostus omaa aihettaan kohtaan, sillä muutoin siitä tulee hyvin nopeasti pakkopullaa ja motivaatio tutkimukseen katoaa. Motivaatio saattaa kärsiä myös kehnon palkkauksen vuoksi. Tutkijalle hyviä apukeinoja ovatkin Kulutusluotto menojen rahoitukseen tai vaihtoehtoisesti tutkimusta voi tehdä vain osa-aikaisesti ja käyttää osan viikkotunneista muihin töihin. Tämä on erityisen yleistä juuri lääketieteellisen tutkimuksen parissa, sillä monet terveydenhuoltoalan ammattilaiset haluavat tutkimuksen ohessa myös säilyttää otteensa käytännön työhön.

Koska tutkimus vaatii tiettyä kutsumusta ja sisäistä paloa, käy monelle tutkijalle helposti niin, että vapaa-aika jää yhä vähemmälle tutkimusongelmiin uppoutuessa. Tutkimus on usein myös kansainvälistä ja sen vuoksi monet joutuvat matkustamaan esimerkiksi laan konferensseihin ja vapaa-aikaa kuluu sekä työmatkoihin, että aikaerorasituksesta toipumiseen. Tutkimusongelmat saattavat pyöriä mielessä myös työajan ulkopuolella, varsinkin kun kyseessä on mielenkiintoinen tutkimus.

Tutkijoilla onkin keskimääräistä vähemmän vapaa-aikaa, mikäli mukaan lasketaan kaikki tutkimukseen käytettävä ajatustyö, josta osa tapahtuu arkiaskareiden parissa, liikuntaharrastuksissa, tai illalla ennen nukkumaanmenoa. Tästä huolimatta monille tutkimuksen tekeminen on unelmien täyttymys, eivätkä he vaihtaisi ammattiaan mihinkään muuhun. Mikäli tutkimuksen tekeminen siis kiinnostaa, kannattaa alan pariin ehdottomasti hakeutua, sillä samalla myös näkee, millaista työskenteleminen on. Omasta vapaa-ajasta kannattaa kuitenkin myös huolehtia jo oman terveyden ja työkyvyn säilymisen vuoksi. Hyvä tutkija tekee parhaan ajatustyön levänneenä ja hyvinvoivana.